Sikapiikki ja lisää salaisuuden jakajia (10+2)

Kävin aamulla hakemassa sikainfluenssarokotteen Kallion neuvolasta samalla kun kiikutin koeputkia labraan. Nyt on olkapää vähän pipi, mutta muuten en ole kyllä sivuvaikutuksia havainnut. Pari viikkoa kuulemma kestää että suoja on valmis - turha tulla sitten tänne ryttyilemään H1N1!

Kerroin tänään uutiset parille työkaverille. Toinen oli mukana tupareissamme ja jo aavistellutkin jotain (holiton kaljahuijaus ei siis tosiaan mennytkään ihan täydestä läpi, hö). Toinen (parin pienen pojan äiti) suositteli loppuraskaudesta 3D ultraa, kuulemma tosi kiva. Pitää laittaa harkintaan, kunhan nyt ensin sinne asti selviäisi.

Höyrähdin (10+1)

Juu juu, tiedän. Ihan järjetöntähän tämä vielä tässä vaiheessa on, mutta höyrähdinpähän nyt sitten oikein kunnolla...

Kyllä! Minä olen neulonut. En vain kypärämyssyä kuten alunperin ajattelin, vaan samaan syssyyn myös pikkunuttu ja joululomalla vielä tollanen (vähän maanantaikappale...) pusero siihen päälle. Eikä tässä vielä kaikki: puuvillalankaa on odottamassa (en tiedä, vaikka potkuhousuja varten) että löytäisin jostain kivan ja minun taidoilleni riittävän helpon ohjeen. Ja sitten on vielä tietysti tämä ihanuus:

(Kuva Drops Design -sivustolta)

Ulos kaapista, vihdoin! (10+1)

Jee! Me tultiin jouluna ulos kaapista myös minun vanhemmilleni, ja he olivat erittäin onnellisia vauvauutisista. Mummolassa kaivettiin äidin kanssa ullakolta (minun) vanha äitiyspakkauksen laatikko, jossa oli säilöttynä minun ja pikkusiskoni vanhoja vauvanvaatteita. Jos tuleva mukula on tyttö, niin ainakaan sievistä pikkumekoista ei tule olemaan pulaa. Se yksi kirkkaanpunainen samettimekko oli niin syötävän suloinen, että taidan pukea sen päälle vaikka olis poikakin :D

Joulun jälkeen olemme ehtineet kertoa jo muutamalle läheiselle ystävällekin, ja mitä enemmän asiasta on saanut puhua, sitä iloisemmaksi on omakin mieli muuttunut. Tai iloisiahan sitä on oltu tähänkin asti, mutta kyllä jaettu ilo on tässäkin asiassa vähintään kaksinkertainen.

Viikon sukuloimassa vietetyn joululoman jälkeen oli ihana palata takaisin omaan kotiin. Vielä mukavammaksi paluun teki eteisen lattialla odottanut kirjekuori Kättäriltä: ensimmäinen ultra on pe 8.1.! Huutomerkkejä!!! Paljon!!!!! Enemmän!!!!!

Taaskaan ei malttaisi millään odottaa, mutta nautitaan sitä ennen nyt vaikka siitä, että viikoissa on ennätetty jo kaksinumeroisiin. Vau. Pari viikkoa vielä, ja ollaan jos ei nyt aivan vielä voiton puolella, niin kuitenkin entistä turvallisemmilla vesillä.

Ensimmäinen neuvola ja Helsingin pappa tietää jo (8+5)

Ensimmäinen neuvolakäynti oli toissapäivänä. Olisin tietenkin toivonut, että vauvasta olisi jo saatu jonkinlaisia elonmerkkejä, mutta olin jo etukäteen osannut varautua siihen että pyöritellään lähinnä papereita. Mies käväisi mukana alussa antamassa tarvittavat henkilötiedot ja häipyi sitten töihin. Valitsimme yhdessä synnytyssairaalaksi Kätilöopiston, pääasiassa sen lähemmän sijainnin takia.

Nyt sitten vain odotellaan, että päästään alkuvuodesta ultraan ja kehityshäiriön seulontatutkimuksiin. Ehkä sitä sitten saisi vihdoin vahvistuksen sille, että tuolla todella jotain kasvaa! Painokaan ei ollut noussut vielä mihinkään, neuvolakorttiin merkattiin 68,05 kg (pretty well, huh? ottaen huomioon että vielä viime toukokuussa oli melkein 10 kg enemmän). Saapa nähdä, millon joudun ottamaan taas vanhat fatass-farkut käyttöön ;)

Miehen isä tuli neuvolapäivän iltana kylään saunomaan, ja nyt on sitten ensimmäiselle tulevalle isovanhemmallekin kerrottu uutiset. En malttaisi millään odottaa huomista, jolloin saan kertoa omille vanhemmilleni. Reaktio hieman jännittää, mutta toivottavasti ovat tästä joululahjasta yhtä onnellisia kuin me...

Epäilykset heräävät (6+5)

Eiliset tupaantuliaiset onnistuivat loppujen lopuksi mainiosti, vaikka moni peruikin viime hetkellä tulonsa. Jännitimme Miehen kanssa etukäteen minun juomarajoitusteni paljastumista, ja alkoholittomat oluet olikin jemmattu hyvin piiloon jääkaapin perukoille. Glögiä vieraille tarjotessa pystyin hyvin olemaan kaatamatta terästystä omaan mukiini.

Fuskaus tuntui menevän läpi täydellisesti. Hankalaksi homma muuttui puolen yön maissa lähikuppilaan siirryttäessä. Tiskiltä tilaaminen on pienessä paikassa vaikeaa ilman että kukaan huomaa mitään. Osa vieraista halusi siirtyä vielä keskustaan, mutta minä halusin jo kotiin nukkumaan. Silloin se tapahtui, ensimmäinen epäily. "Ootsä raskaana!?!?", ystäväni (muuten ainoa äiti seurueessa) tiedusteli kovaan ääneen. Jouduin kieltämään, ensimmäisen kerran valehtelemaan asiasta.

Anteeksi Hanna. Kerron sinulle heti ensimmäisten joukossa, kun aika on kypsä.

Yhteinen salaisuus (6+0)

Kukaan ei vielä tiedä. Meillä on salaisuus. Halu kertoa olisi kova, mutta koko asia tuntuu vielä niin epätodelliselta. Ja tietenkin takaraivosssa jäytää myös pelko... entä jos jokin menee pieleen?

Olemme päättäneet odottaa jouluun, silloin tulevat isovanhemmat saavat tietää. Sitä ennen salaisuuden piilottelu vaatii hieman ylimäräistä aivojumppaa. Firman pikkujouluista jo selvisin alkoholittoman oluen avulla. Tulevana viikonloppuna on edessä vielä isompi haaste - omat tupaantuliaiset. Harmittaa jo etukäteen: jos raskausviikkoja olisi vain pikkaisen enemmän, niin mikäpä olisi parempi tilaisuus juhlia asiaa yhdessä ystävien kanssa!

Ensimmäiseen neuvolakäyntiin on vielä reilu pari viikkoa aikaa. Päivät kuluvat hitaammin kuin koskaan...

Ja talvi yllätti autolijat (6+0)

Kyllä minä tiesin kuinka lapsia tehdään. Harjoiteltukin oli. Kyllä minä tiesin että olin antanut luonnolle vapaat kädet. Antanut keholle luvan toimia tai olla toimimatta, ihan siinä aikataulussa kuin sille parhaiten sopisi. Silti se yllätti. Ihan kuin talvi yllättää autoilijat joka syksy.

Meille tulee vauva.

Minusta tulee äiti, ja Miehestä tulee isä. Ajatus on samalla hirvittävä ja ihana. Pelottava mutta jotenkin kaunis. Eihän siinä näin pitänyt käydä, ja silti sen täytyi mennä juuri näin.

 

Raskausviikkoja on nyt takana kuusi, päiviä melkein yksi.