Ompeluhommia (18+6)

 

Ompeluinspis on jo jonkin aikaa kolkutellut ovella. Kun se sitten yllättäen eilen illalla iski, niin enpä muistanut ottaa edes kunnon aloituskuvaa ennen kuin olin jo purkanut vanhan turvakaukalon pehmusteen :) Kuvassa siis vanha päällyskangas osiin pilkottuna kaukalon päälle viriteltynä.

Huomasin aika pian, että olin ehkä sittenkin arvioinut haasteen pikkaisen alakanttiin... koska purkuoperaatio oli kuitenkin jo suoritettu, niin pakko oli yrittää jotain väkertää kasaan, ettei koko kaukalo jäisi käyttökelvottamaksi.

Ja lopputulos? Yläasteen käsityötunnilla tehdyltä näyttävä, vino ja himpun verran liian pieni (en sit kuitenkaan osannut jättää tarpeeksi saumanvaraa), mutta melkein sievä uusi päällinen. Melkein sellanen kun piti. Mutta eiköhän se meille kelpaa.

JÄLKEEN - ta-daa!

 

Runko ja alkuperäiset pehmusteet: Britax Rock-A-Tot

Päällyskangas: Kanteleen kutsu by Sanna Annukka (Marimekko)

Se ei ole vain läskiä... (18+4)

Hih! Tänään se sitten tapahtui: kollega, jolle en ollut vielä kertonut raskaudesta, tarkkaili minua hetken hississä ja uskalsi varovaisesti kysyä onko mahdollisesti vauva tulossa. Maha siis oikeasti alkaa näyttää jo vauvamasulta, eikä pelkältä läskiltä!

Mahan kasvun huomasi myös pilatestunnilla: vatsallaan tehtävät selkälihasliikkeet eivät enää tuntuneet kovin hyvältä, joten piti pyytää ohjaajalta vaihtoehtoinen liike. Edellisen viikon aikana painoa tulikin huomattavasti enemmän kuin aiemmin, vajaan kilon verran. Vaikka tuntuu hyvältä että vauva kasvaa, niin mahan kasvun kanssa on vielä totuttelemista. Se tuntuu ja näyttää omasta mielestä edelleen lähinnä vain läskiltä, vaikka lähipiiri vakuuttelee muuta.

Muuten ei mitään uutta auringon alla. Pari muljahdusta on vatsassa tuntunut, ne saattavat olla vauvan liikkeitä, tai sitten jotain aivan muuta. Varmasti en uskalla vielä sanoa. Rakenneultraa odottelemme malttamattomina, mutta vielä on 12 yötä nukuttava ennenkuin jälkikasvua pääsee taas katselemaan.

Still Alive and Kicking! (17 + 1)

Kumma juttu että sisuksissa voi reilut 15 cm pitkä sintti heittää kuperkeikkaa ja diskota ilman että tuntee yhtään mitään. Neuvolantätit (vakkarin lisäksi oli tällä kertaa myös joku harjoittelija) eivät meinanneet millään saada vauhtipötkylää pysymään dopplerin alla paria sekuntia pidempään, että olisi sydänääniä saanut rauhassa kuulostella. Pienen metsästyksen jälkeen kuitenkin onnistui - pienen sydämen tasaista jumputusta (150-160 bpm) oli ihana kuulla.

Hieman sanomista tuli painosta (joka siis neuvolan vaa'an mukaan oli "noussut" peräti 50 g... ), kuten olin arvellutkin. Oman kirjanpidon mukaan paino on nyt kuitenkin vihdoin kääntynyt alun laskun jälkeen pikkuisen nousuun, joten no worries. Eiköhän tässä paisuta kohta ihan ilman yritystäkin...

Puoliväli häämöttää (17+0)

Raskauden puoliväliin on enää kolme viikkoa! Yhtäkkiä en enää olekaan "ihan alussa vasta", niinkun tähän asti olen tottunut puhumaan. Hullua miten sitä ennen kuvitteli asioiden tapahtuvan paljon nopeammin, mahan kasvavan heti valtavaksi ja olon muuttuvan erilaiseksi.

(Kuva: Lilypie.com)

Maha on pyöristynyt hieman, kuluvalla viikolla se on jo alkanut näkyä hieman päällepäinkin. Liikkeitä en kuitenkaan vielä osaa tuntea, eikä olo ole sen oudommaksi tai "äidillisemmäksi" muuttunut kuin ennenkään. Tavallaan hitaus on helpottavaakin - jos asiat joksikin muuttuvat, niin se tapahtuu niin vaivihkaa, ettei sitä huomaa eikä myöskään tajua murehtia.

Huomenna pääsen toista kertaa neuvolaan ja saan toivottavasti ensimmäistä kertaa kuulla sydänääniä.

Tyttö vai poika? (16+2)

Toiseen ultrakäyntiin on vielä neljä viikkoa, mutta asia askarruttaa jo nyt. Jos sukupuoli on mahdollista kertoa etukäteen, haluanko tietää sen? Tiedän, että mies haluaisi tietää, mutta minä en osaa sanoa.

Omat tuntemukset ovat (syystä tai toisesta) poikaan päin kallellaan, ja tavallaan poikalapsen äidiksi olen "aina" itseni jotenkin ajatellutkin. Mutta nyt olen yhtäkkiä huomannut, ettei asia olekaan niin selvä. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, toivon yhtä aikaa ihan yhtä paljon tyttöä! Vuorotellen molempia.

Siksi ehkä pelkäänkin, että jos rakenneultrassa "varmistettaisiin" (eihän se ikinä satavarmaa ole) jompi kumpi sukupuoli, niin jotenkin pettyisin ja murehtisin kun ei tulekaan sitä toista... Syntymän jälkeen en usko että enää sekuntiakaan harmittaisi, syntyy sitten kumpi tahansa.

Eihän sitä kuitenkaan voi koskaan tietää millainen tyyppi ulos pullahtaa - lopputulos voi olla ihan yhtä hyvin jääkiekkoileva tyttö tai balettia tanssiva poika (stereotypia tämäkin, mutten tähän hätään parempaakaan keksi).