lauantai 30. tammikuuta 2010

Mikä tekee vanhemman? (14+6)

Vanhemmuus on jotain ihan muuta kuin biologinen kyky lisääntyä. Itsestäänselvää? Toki. Adoptoiminen on erilainen tapa saada lapsia, mutta tuntemukset matkan varrella ovat ilmeisesti hyvin samanlaisia, odotti lasta sitten mahassa kasvavaksi tai vieraasta maasta haettavaksi. Ainakaan kukaan Adoptiomatkaa seurannut voi tuskin väittää muuta. Miten tuota voisi lukea liikuttumatta? En minä ainakaan.

Huomenna alkaa kuudestoista raskausviikko. Viikot kertyvät, mutta maha ei vieläkään kasva. Ainakaan niin että eroa entiseen juuri huomaisi. Mutta tuolla jossain se on, noin 8 senttiä navan alapuolella.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Heikko hetki yllätti töissä (14+5)

Taisin muistaakseni jossain vaiheessa täälläkin julistaa, miten MITÄÄN vauvahankintoja ei sitten tehdä ennen kuin vasta lähempänä kesää...

Kummasti sitä vaan on ehtinyt hankkia tuttavaperheeltä käytettynä jo pari turvakaukaloa, kantoliinan ja rintapumpun. No kun halvalla sain, puoli ilmaiseksi, kamoon hei! Ainakin toisen kaukalon olen suunnitellut päällystäväni tällä iki-ihanalla Sanna Annukan Marimekolle suunnittelemalla Kanteleen kutsu -kankaalla, mutta siitä projektista lisää sitten ehkä joskus myöhemmin kun inspiraatio iskee...

 
(Kuva: Marimekko)

Mutta shoppailupa ei ole loppunut siihen, ehei. Tänään kesken työpäivän sattui heikko hetki ja Campadren kampanjoita vilkaistuani huomasin yhtäkkiä kaivavani luottokorttia kukkarosta! Miten tässä nyt näin kävi? En tiedä, mutta en pystynyt vastustamaan näitä:

 
  
(Kuvat: Campadren Polkadot ja Geggamoja -kampanjakuvat)

Kaksi bodya, kuolalappu, pipo, pyjama ja paita (siis tuo kuvan sininen paita tuollaisena oranssiruskeana). Eli ehkä karkasi mopo käsistä. Ihan pikkasen. *huokaus*

perjantai 22. tammikuuta 2010

Uusi lempiblogi (13+5)

I'm in love! <3

Olen jo joitain viikkoja seuraillut Varpunen-blogia, ja jokaisen postauksen jälkeen tunnun ihastuvan Varpun äipän puuhasteluihin entistä enemmän. Blogi on yksinkertaisesti ihana, vaikka yritän välttää ylisanoja parhaani mukaan.

Pelkästään design- ja DIY-näkökulmastakin Sukin näppärät tekeleet ovat seuraamisen arvoisia, mutta nykyisessä elämäntilanteessa erityisen lisämausteen antaa tuoreen lapsiperheen arjen ratkaisujen stalkkaaminen. Sori nyt vaan, aion kopioida yhtä jos toista tähän vauvatalouteen kunhan sen aika tulee!

Viimeistään näiden eilisten kissanpehmeiden peuhustelukuvien kohdalla olin sulaa vahaa.

Saas nähdä mitä miten kauan menee ennen kuin Wilma ja Manta uskaltavat ottaa noin rennosti  uuden tulokkaan kanssa...

Vauvabuumi (13+5)

Vauvoja siellä, vauvoja täällä... Vauvoja on joka puolella! Syntyneitä tai vielä masussa.  Tai siltä ainakin tuntuu. Työpaikan uusi vuosi on käynnistynyt reipasta "uusi lapsi per viikko" -tahtia, tosin kaikki miespuolisille työkavereille. Lisääkin on kuulemma tulossa.

Olin parin päivän työreissulla ja niinpä vain sattui meitä istumaan illanvietossa samassa pöydässä minä, yksi 6 viikkoisen vauvan isä sekä toinen tuleva isukki, jolle itselleenkin asia oli vasta pari viikkoa sitten selvinnyt.

Babies. They're eeeeverywhere! Vai näenkö mä tän maailman vaan jotenkin toisin? ;)

maanantai 18. tammikuuta 2010

Kirjallisuutta tutkailemassa (13+1)



Olin jo jonkin aikaa harkinnut vauva-aiheiseen kirjallisuuteen perehtymistä, ja ilmeisesti perjantaisesta tilipäivästä innostuneena raaskin vihdoin satsata neljäkymppiä Suomalaiseen vauvakirjaan. Teosta oli jossain keskustelupalstalla suositeltu, ja suhteellisen tuoreena ja kotimaisena tapauksena se vaikutti asialliselta hankinnalta näin (tumpeloiden...) ensiodottajien perheeseen.

Ensivaikutelman perusteella kirja on ollut ihan hintansa väärti. Mielenkiintoisia faktoja, hyviä käytännön vinkkejä (esim. tsekkauslistat ennen vauvan tuloa hankittavista välttämättömistä varusteista ja sairaalaan mukaan otettavan kassin sisällöstä) sekä neuvoja lapsenhoitoon.

Eihän lasta hoitamaan tietenkään lukemalla opi (vaikka pienenä tyttönä olinkin vakuuttunut että olisin osannut ratsastaa täysin moitteetta ihan vain luettuani niin valtavat määrät kaikenmaailman ponityttökirjoja), mutta lukutoukka tarvitsee teoriaa ennen käytännön toimintaa!

PS. Kuvat jatkavat samalla karsealla rakeisella kännykameralinjalla, pahoittelen.

Iloisia uutisia (13+1)

Tänään töistä tullessa eteisen lattialla odotti iloinen yllätys. Kättäriltä oli lähetetty kirje, jonka sisältö jo periaatteessa arvattiinkin: verikokeen ja ultratutkimuksen perusteella lisääntynyttä riskiä Downin syndroomaan ei ole todettu. Jei! Niskaturvotuksen pienuushan jo tiedettiinkin, mutta tietysti helpotus ettei verikokeissakaan näkynyt mitään hälyttävää.



Ja ei sitten muuta kuin "Hyvää jatkoa raskaudellesi." :)

perjantai 15. tammikuuta 2010

Uusi neuvola-aika (12+5)

Hihhei! Seuraavaan ultraan tuntuu olevan karmean pitkä aika, joten tänään oli pakko soittaa neuvolaan ja varata aika helmikuun puolivälin paikkeille. Kai siellä saadaan sitten kuunnella edes sydänääniä, että taas hetkisen voisi uskoa kaiken olevan massun sisällä kunnossa.

Muutakin asiaa neuvolantädille toki olisi. Lähinnä haluaisin keskustella ulkomaille matkustamisesta raskauden aikana, mitkä ovat riskit ja rajoitukset. Nimittäin nyt kaipaisi aurinkoon. Ja rannalle. Ihan perinteinen löhöloma maistuisi ah niin ihanalle! Esimerkiksi Egyptiin snorklaamaan...


(Kuva: Finnmatkat)

Pari päivää olen malttanut olla lörpöttelemättä raskaudesta uusille ihmisille. Alkuviikosta tuli kuitenkin kerrottua pomolle, joka omien sanojensa mukaan arvosti kovasti sitä että kerroin asiasta jo näin reilusti ennen mammalomaa.

Olen alkanut punnita meidät (siis minut ja maha-asukin) joka aamu. Itseasiassa paino on ensimmäisestä neuvolakerrasta tippunut parisen kiloa, mutta tästä eteenpäin pitäisi alkaa pikku hiljaa tulla kiloja lisää - 200-800 g per viikko.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

One down, two to go (12+0)

Tässä sitä nyt ollaan, kriittinen ensimmäinen kolmannes onnellisesti takana, ja ehkä hieman uskaltaa hengähtää helpotuksesta. Kahdentoista raskausviikon jälkeen monet tärkeimmistä sisäelimistä ovat suurimmaksi osaksi kehittyneet, minkä vuoksi myös keskenmenon riski pienenee selvästi (vau.fi).

Vaikka sikiö on pieni, eikä vielä pitkään aikaan selviäisi hengissä kohdun ulkopuolella, minulle se on jo lapsi. Pienen ihmisen alun näkeminen ultrassa oli paitsi ihmeellistä ja ihanaa, myös lupa uskoa siihen että tämä on totta.

Ja minulle se  tarkoitti lupaa käydä ostoksilla: kaksi pikkiriikkistä vauvan bodya odottaa nyt laatikossa kesää. Enempää hankintoja en aio tehdä kuin vasta sitten kuukausien päästä, mutta jotenkin ultran aikaansaama tunnekuohu oli taltutettava. Lopun hellimistarpeen saa hoidettua kissoja rapsuttelemalla   :)


perjantai 8. tammikuuta 2010

Sinä pieni ihmisen alku (11+5)

Siinä Sinä nyt olet. Pyörit ja heilautat pientä kättäsi äidille ja isälle. Käännyt välillä kyljellesi ja näytät kasvosi. Pistät peukun suuhun. Ja näytät jo ihan pieneltä ihmiseltä! Vaikka olet vasta 5 cm pitkä, päästä peppuun.



Kuljen typerä virne naamallani koko päivän. Työnteosta ei tule mitään, mutta en välitä. Sinä olet elossa ja sinulla on kaikki hyvin.

PS. Kuten otsikosta näkyy, laskettua aikaa viilattiin yhdellä päivällä lähemmäs. Uusi arvaus on siis 25.7.2010.

torstai 7. tammikuuta 2010

Pussi valmiiksi, aamua odotellessa (11+3)

Ja taas tuli valmista! Mitähän sitä seuraavaksi...?

(Ohje: Drops Design, Langat ja napit: Menita, Kissa: Wilma)

Huominen jännittää, mutta en jaksa panikoida enää. Kerrottiin ultrassa millaisia uutisia tahansa, tätä epätietoisuutta ei onneksi kestä enää kauaa.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Pelottaa... (11+1)

Olen lukenut ja kirjoitellut vauva.fi:n keskustelufoorumille suunnilleen siitä saakka kun saimme tietää odotuksesta. Erityisen kiva on ollut lukea heinäkuisten oman ryhmän juttuja - mitä kuuluu muille, jotka ovat odotuksessaan suurinpiirtein samassa vaiheessa. Kiva tähän asti. Tällä viikolla olen lukenut palstalta jo kahdesta keskenmenosta.

Minua pelottaa.

Pelottaa ihan helvetisti.

Emme siis ole malttaneet odottaa perjantaina olevaa ultraa, vaan joulun jälkeen on tullut kerrottua jo aika monelle ystävälle.

Nyt pelottaa jos ollaan iloittu liian aikaisin. Mikään ei ole olossa muuttunut, mikään ei ole eri tavalla kuin ennen, mutta näistä keskenmenoista lukeminen... ei voi olla ajattelematta että se voisin olla minä.

Yritän olla miettimättä koko asiaa, mutta vaikea olla murehtimatta. Toivon vain niin kovasti, että mahasta löytyisi perjantaiaamuna elävä asukas!

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Heräteostoksia ja sosiaalista elämää (10+6)

Piipahdettiin Miehen kanssa eilen ohimennen läheisellä kirpparilla tutkailemassa tarjontaa. Ja mitä helmiä kirjahyllystä löytyikään (kuva kännykameralla hämärässä ja siksi hieman epätarkka)!


Iki-ihana Uppo-Nalle (11. painos vuodelta 1986) ja kivasti kuvitettu Tarinatalo-satukokoelma (1984). En tiedä miten suosittu jälkimmäinen teos on aikoinaan ollut, mutta ainakin minulle kansikuva toi mieleen heti muistoja omasta lapsuudesta (meillä siis on naurettu Rouva Pompahduksen kirkkaanpunaisille villa-alushousuille ja muille hassunhauskoille tarinoille). Hintaa kirja-aarteille tuli yhteensä alle kymppi.

Illalla lähdettin pitkästä aikaa ihmisten ilmoille tapaamaan paria kaveria. Oli kiva ensimmäistä kertaa istua iltaa rauhassa kokista ja alkoholittomia oluita juoden, ilman että tarvitsi salailla mitään.