Syntymäpäivä! (40+4)

Keskiviikkona, 3 päivää lasketun ajan jälkeen,  alkoi tapahtua.

Kävin vielä lounaalla kaupungilla toisen tulevan mamman kanssa, ja päätin reippailla helteessä kävellen kotiin! Se ilmeisesti vaikutti jotain, koska kuuden maissa alkoi tuntua niitä "menkkakivun tapaisia aaltoja", ja mietin että onkohan nää nyt sit sitä :)

Supistukset tulivat heti suoraan melkein kymmenen minuutin välein, mutta aika lievinä ja lyhyinä. Klo 20 jälkeen tiivistyivät jo alle viiden minuutin väleihin ja kestot pitenivät lähemmäs minuuttia. Soittelin pari kertaa Kättärille ohjeita, ja lopulta sinnittelin kotona lämpimien jyväpussien, yhden särkylääkkeen ja suihkun avulla vähän yli puolen yön.

Kättärillä siis oltiin synnytyssalissa puoli yhden - yhden maissa, ja jouduin vielä n. 20 min venailemaan, että ottivat vauvasta sydänkäyrää ja supistuskäyrää koneelle. Sen jälkeen tutkittiin, olin 4 cm auki ja pääsin ammeeseen. Kivut olivat aika kovat, eikä se amme ihan hirveästi helpottanut. Sain lisäksi ilokaasua, ja se auttoikin muutamiin seuraaviin supistuksiin. Mutta sitten kaasunkin teho alkoi heiketä, ja siinä vaiheessa (näin jälkiviisaasti) olis ehkä pitänyt pyytää jotain puudutetta...

Seuraavan kerran kun tutkittiin, niin olinkin jo 8 cm auki, eikä kätilön mukaan epiduraali ehtisi enää vaikuttaa. Kaasun annostusta lisättiin, mutta siitä tuli niin huono olo etten pystynyt kipujen kanssa hengittämään sitä riittävän rauhallisesti ja syvään. Koko loppu mentiinkin sitten täysin luomuna, ja vaikka sitä periaatteessa toivoinkin, niin valitsisin nyt ehkä toisin... Kivut nimittäin olivat todella kovat. Oma usko meinasi loppua ihan täysin, ajattelin vaan etten selviä hengissä ja huusin kun syötävä. Kätilö kannusti kaiken menevan hyvin ja tilanteen edistyvän koko ajan. Onneksi oli Mies, jonka kädet puristin kuulemma täysin tunnottomiksi ja valkoisiksi aina supistuksen tullessa :)

Onni onnettomuudessa oli tietysti se, että koska en saanut käytännössä mitään järeää kivunlievitystä, niin synnytys eteni hyvin ja oli nopea: poika syntyi klo 3:40 40 minuutin ponnistelujen jälkeen, siis alle 4 h siitä kun tultiin sairaalaan. Hengissä selvisin, muutamilla tikeillä, mutta en kyllä tiedä pystyisinkö valitsemaan tuon puuduttamattoman vaihtoehdon enää toistamiseen.

Toisaalta aika kultaa muistot hyvin nopeasti, ja jo pari päivää synnytyksen jälkeen kipu on muuttunut mielikuvissa siedettäväksi. Palkintokin oli toki suuri - maailman ihanin, kaunein ja paras poika, 51 cm ja 3650 g.

<3

The Waiting Game (40+1)

Kun nyt näyttää siltä, ettei masuasukki pidä kiirettä syntymisen kanssa, niin täytyy keksiä tekemistä. Pakkasesta alkoi olla jo leivät lopussa, joten uskalsin aloittaa illalla uuden leipäsatsin tekemisen. Illalla taikina alulle ja aamulla vielä viimeistely, kohotus ja leivät uuniin. (Oikeasti tietysti toivottiin, että vauva päättäisi syntyä yöllä, kun ei oikeastaan just nyt olisi saanut tuon leivänteon takia...)

Nam!

And now we play the waiting game.... again.

Laskettu päivä (40+0)

Noniin. Tässä sitä nyt ollaan. Ja odotellaan. Kysymys kuuluukin: Kuinka kauan vielä?

Fyysisen jaksamisen kanssa ei ole ongelmia, mutta henkinen kantti alkaa olla jo koetuksella. Vaikka kuinka on yrittänyt asennoitua siihen, että yliajalle mennään (tilastotkin jo sitä toitottaa!), niin onhan sitä alitajuisesti kuitenkin suhtautunut tähän päivään vähän eri tavalla odottaen kuin muihin.

Minkäänlaisia merkkejä syntymähaluista ei ole ollut toistaiseksi havaittavissa, joten joka aamu nousen virkeänä uuteen päivään ajatellen: "ei siis vielä tänäkään yönä, mutta ehkäpä huomenna..."

Painonnostoa viikkojen mukaan (39+4)

Tänään, 40. raskausviikon kunniaksi, nostin salilla penkistä 40 kg. Vain kerran, mutta sekinhän lasketaan.

Olen ylpeä itsestäni :D

Riippuva tuoli (39+2)

Se on juuri niin ihana kuin kuvittelinkin.

Ei palele vieläkään (39+1)

Parvekkeelle löytyi pieni metallinen taittopöytä Stockmannilta, joten aamiaisen sai nauttia leppoisasti ulkona. Tänään piti olla ilmeisesti jo vähän viileämpi päivä... mutta jos on kuumin kesä 80 vuoteen, niin sekään ei välttämättä tarkoita, että olisi kylmä. Päivällä parveke on suorassa paisteessa, eikä aurinko anna armoa. Lattialla paahteessa lojunut mittari näytti ennätyslukemia.

Loppusuora (39+0)

Vielä viikko. Tai kolme. Tai ei päivääkään. Mistä tästä tietää...

Viime hetkellä on iskenyt hillitön vimma laittaa asioita kuntoon ja paikkoja järjestykseen. On ostettu imetysliivejä ja vielä vähän vaatetta vauvalle, pakattu sairaalakassia (Domino-keksit, check!), tilattu sitten kuitenkin valkoinen puinen hoitotaso pinnasängyn päälle ja ostettu jo aiemmin miellyttäneet apinakoukut kun sattuivat yhdessä pikkuliikkeessä pistämään silmään.

Myös parveketta on laitettu kesäkuntoon (tietenkin ihan liian myöhään, kun säät ilmeisesti alkavat taas viilentyä). Uusi puulaattalattia (Clas Ohlsonilta) on mainio, enää pitäisi saada maailman hitain huoltomies kiinnittämään uudelle riipputuolille kunnollinen koukku kattoon (luulisi ettei yhden reiän poraaminen VOI kestää kolmea viikkoa...) ja löytää kiva pöytä (sellainen kuin Philippe Starckin Toy-pöytä, mutta vain budjettiin sopivaan hintaan = halvalla).

Jostain ihmeellisestä syystä olen kahtena peräkkäisenä iltana nähnyt televisiossa synnytyksiä. Eri ohjelmat eri kanavilla, täysin satunnaisen kanavasurffailun seurauksena. Liimauduin tuijottamaan TV-ruutua samalla kun päässä pyöri "sun ei todellakaan pitäisi katsoa tätä nyt". En vain voinut vaihtaa kanavaa, vaikka mieli olisi tehnyt. Ilmeisesti H-hetken lähestyminen alkaa sitten kuitenkin jännittää sen verran, että itku pääsi molempina iltoina. Onko sen oltava noin kamalaa? Miten tuosta selviää? Nuokin selviää, miksen siis minäkin? Miten valtava helpotus täytyy olla tuo tunne, kun vauva on vihdoin ulkona ja makaa ällöttävänä, rakkaana limaklönttinä rinnalla? Voi kunpa kaikki menisi sitten hyvin! Voi kunpa se olisi jo äkkiä ohi!

Odotus (38+2)

Eilen oli viimeinen neuvolakäynti "omalla" terveydenhoitajalla, joka jää tämän viikon jälkeen lomalle. "Me jatketaan sitten elokuussa vauvan kanssa", hän sanoi, ja toivotti vielä lopuksi onnea synnytykseen. Vaikka ollaan jo näin loppusuoralla, niin silti asia ei ole muuttunut yhtään sen konkreettisemmaksi. Ei meille ole oikein vieläkään valjennut, että täältä mahasta joku tulee joskus (ja vielä varsin pian!) uloskin... jotenkin se ajatus vain tuntuu vieläkin hieman epätodelliselta! :)

Mitään merkkejä syntymisestä ei tosin edelleenkään ole ilmassa. Vauva on kuitenkin jo hyvin alhaalla ja pää kiinnittynyt, joten lähtökuopissa ollaan. Minäkin voin hyvin - pientä turvotusta ja helteiden aiheuttamaa tukalaa oloa lukuunottamatta ei valittamista. Fillaroida saa, mutta uida ei. Mikäs tässä siis on odotellessa, vielä sitä ainakin sen viikon-pari jaksaa. Käytiin vielä illalla Kaivopuistossa ikuistamassa oma maha äitienpäivänä julkistetun Pekka Jylhän Odotus-patsaan kanssa.

Tänään on taas rikottu kesän lämpöennätyksiä (Hämeenlinnassa +34,2 °C, eikä täälläkään ole varmasti ainakaan paljon alle kolmenkympin jääty). Olen yrittänyt vältellä läkähtymistä hyvin ilmastoiduissa kauppakeskuksissa toisen odottajan (laskettu aika elokuun lopulla) kanssa, mutta en tiedä oliko se loppujen lopuksi kovin hyvä idea (taloudellisesti; seurassa ja ajanvietteessä ei mitään valittamista!): Polarn O. Pyretiltä tarttui mukaan vain pieni hellehattu, mutta Lindexin lastenvaateosastolla riistäytyi taas homma hieman lapasesta... Puolustukseseni totean, että ostin sentään niitä vähän isompia kokoja (68 ja 74), että aivan varmasti ainakin jossain vaiheessa ehditään käyttämään.

Kauratyynyt (38+0)

"POKS!", sanoi viikot taas - uusi (ehkä jo toiseksi viimeinen?) raskausviikko käynnistyi edelleen jatkuvilla helteillä (n. +30 °C). Aamupäivä kului kuitenkin sisätiloissa ompelukonetta polkien. Kangaskaupan alekorista löytyneistä jämäpaloista (yht. 2 €) ja eläinkaupasta ostetuista kauranjyvistä (n. 1 €) syntyi kaksi kylmä-/lämpötyynyä. Varsinainen pussi on jaettu useampaan jyvillä täytettyyn lokeroon, ja päällisen voi tarvittaessa irrottaa ja pestä. Synnytyssuunnittelukeskustelussa kätilö kehui kaurapusseja hyväksi kivunlievityskonstiksi kotioloissa, sitten kun supistuksia alkaa tulla. Supistuskipuihin kai avuksi on lähinnä lämpö, mutta tällä hetkellä molemmat pussit ovat pakastimessa.... enemmän kaipaan viilennystä juuri nyt!

Huh hellettä! (37+4)

Okei, pakko myöntää: vaikka kuinka olenkin kesän lapsi, enkä halua valittaa lämmöstä, niin olo alkaa käydä tukalaksi. Jalat tuntuvat olevan tulessa, vain kylmä jalkakylpy saa enää varpaat tuntumaan lähes normaaleilta. Sormuksetkaan eivät enää näihin nakkisormiin mahdu, vaan kulkevat ketjussa kaulalla.

Vaikka viimeiset pari päivää ovatkin olleet pilvisempiä ja vettäkin on välillä vähän ripsinyt, on lämpötila pysynyt 25 asteen tienoilla. Sääennusteet lupaavat viikonlopulle yli 30 astetta ja auringonpaistetta, joten helpotusta ei ole luvassa vielä vähään aikaan. Mistä vetoa, että elokuussa saataa sitten räntää eikä aurinkoa näy edes vilaukselta?

Festarinorsu (37+0)

Kun toiset hilluu fiiliksissään keikalla, festarinorsu istuu taustalla jakkaralla. 

Voi mun jalkaparkoja! Onneksi on nuo jakkarat, ilman niitä ei olisi festarireissuista tullut yhtään mitään. Välillä oli pakko vähän lepuuttaa väsyneitä jalkoja ja selkää, vaikka muuten jaksoikin hyvin. Helle jatkuu, kuulemma vielä ensi viikonkin. Sormet ja jalat on välillä niin turvoksissa, ettei meinaa mennä kädet nyrkkiin tai kengät jalkaan, mutta en minä valita - nyt on hyvä, kesä!

Tänään muuten jos lähdettäisiin synnyttämään, niin oltaisiin jo tervetulleita Haikaranpesään. Vauva on "valmis" - enää mahassa tapahtuu vain hienosäätöä ja pulskistumista. Vaan mikäs kiire meillä tässä on... syntyä ehtii vähän myöhemminkin :)

Ihana koti (36+5)

Lomailu on ihanaa, samoin kyläily. Mutta kyllä kotiin on mahtava palata viikon jälkeen! Irtautuminen tavallisesta arjesta teki hyvää, nyt on aivot saatu viimeistään käännettyä töistä loma-asentoon ja alkaa hillitön odottaminen - nyt on jo se kuukausi, kun pikkuisen pitäisi syntyä! Toivottavasti ei tarvitse enää elokuussa odotella.

Vaikka lomaviikko kuluikin nopsaan ja lähinnä laiskottelun merkeissä, niin tulihan sitä kuitekin touhuttuakin, tavallaan. On vertailtu äidin kanssa neuvolakortteja ja kuunneltu mummon synnytyskokemuksista (onneksi 50-60 vuodessa on mm. kivunlievityksessä otettu askeleita eteenpäin...), on vierailtu lapsiperheissä ja mm. käyty katsomassa kolmeviikkoista pikkumiestä sekä saatu uusia vauvauutisia (ensi tammikuussa syntymässä ainakin kaksi uutta leikkikaveria, jee!).

Tänään pesaisin tutuilta ostettujen, mummolaan tarkoitettujen "rämävaunujen" kankaat ja kuivattelen rattaita parvekkeella. Matkustamista vihaavat kissat vain urvottavat toipuessaan eilisen automatkan traumoista. Mies meni kuntosalille, minä en jaksanut...

Illalla suuntaamme Tuskaan. Taatusti erilainen festarikokemus kuin mikään aikaisemmin. :)