Äitiyslomalla luovuutta etsimässä

Äitiyslomalla on ainakin teoriassa aikaa yrittää tehdä kaikkea sellaista kivaa, johon työssäkäyvän aika tai jaksaminen ei tahdo riittää. Lisää aiheesta WaNaBii-blogissa.

Maha kutistuu...

Meillä on viikon vanha ihana poika <3

Maha ei enää kasva - onneksi se sen sijaan kutistuu mukavalla vauhdilla. Tämän blogin alkuperäinen idea oli kirjata muistiin muistoja raskausajalta, joten blogi on tullut nyt tiensä päähän. Jo nyt huomaan, miten nopeasti asiat unohtuvat, ja miten mukava vanhoihin teksteihin ja kuviin on palata jälkeenpäin.

Pojan ensimmäisen viikon aikana on jo tapahtunut niin paljon, että tuntuisi tarpeelliselta saada myös näitä hetkiä talteen. Valokuvia onkin räpsitty (tietenkin aivan liikaa), mutta myös omat ajatukset ja sellaiset muistot, joita on vaikea saada dokumentoitua muuten kuin tekstillä, tekisi mieli kirjata jonnekin.

Suunnitelmissa siis on jatkaa bloggailua, mutta missä osoitteessa, kuinka julkisesti ja millä näkökulmalla, on vielä hieman auki. Palaamme asiaan kunhan saan ajatukset selviteltyä!

Syntymäpäivä! (40+4)

Keskiviikkona, 3 päivää lasketun ajan jälkeen,  alkoi tapahtua.

Kävin vielä lounaalla kaupungilla toisen tulevan mamman kanssa, ja päätin reippailla helteessä kävellen kotiin! Se ilmeisesti vaikutti jotain, koska kuuden maissa alkoi tuntua niitä "menkkakivun tapaisia aaltoja", ja mietin että onkohan nää nyt sit sitä :)

Supistukset tulivat heti suoraan melkein kymmenen minuutin välein, mutta aika lievinä ja lyhyinä. Klo 20 jälkeen tiivistyivät jo alle viiden minuutin väleihin ja kestot pitenivät lähemmäs minuuttia. Soittelin pari kertaa Kättärille ohjeita, ja lopulta sinnittelin kotona lämpimien jyväpussien, yhden särkylääkkeen ja suihkun avulla vähän yli puolen yön.

Kättärillä siis oltiin synnytyssalissa puoli yhden - yhden maissa, ja jouduin vielä n. 20 min venailemaan, että ottivat vauvasta sydänkäyrää ja supistuskäyrää koneelle. Sen jälkeen tutkittiin, olin 4 cm auki ja pääsin ammeeseen. Kivut olivat aika kovat, eikä se amme ihan hirveästi helpottanut. Sain lisäksi ilokaasua, ja se auttoikin muutamiin seuraaviin supistuksiin. Mutta sitten kaasunkin teho alkoi heiketä, ja siinä vaiheessa (näin jälkiviisaasti) olis ehkä pitänyt pyytää jotain puudutetta...

Seuraavan kerran kun tutkittiin, niin olinkin jo 8 cm auki, eikä kätilön mukaan epiduraali ehtisi enää vaikuttaa. Kaasun annostusta lisättiin, mutta siitä tuli niin huono olo etten pystynyt kipujen kanssa hengittämään sitä riittävän rauhallisesti ja syvään. Koko loppu mentiinkin sitten täysin luomuna, ja vaikka sitä periaatteessa toivoinkin, niin valitsisin nyt ehkä toisin... Kivut nimittäin olivat todella kovat. Oma usko meinasi loppua ihan täysin, ajattelin vaan etten selviä hengissä ja huusin kun syötävä. Kätilö kannusti kaiken menevan hyvin ja tilanteen edistyvän koko ajan. Onneksi oli Mies, jonka kädet puristin kuulemma täysin tunnottomiksi ja valkoisiksi aina supistuksen tullessa :)

Onni onnettomuudessa oli tietysti se, että koska en saanut käytännössä mitään järeää kivunlievitystä, niin synnytys eteni hyvin ja oli nopea: poika syntyi klo 3:40 40 minuutin ponnistelujen jälkeen, siis alle 4 h siitä kun tultiin sairaalaan. Hengissä selvisin, muutamilla tikeillä, mutta en kyllä tiedä pystyisinkö valitsemaan tuon puuduttamattoman vaihtoehdon enää toistamiseen.

Toisaalta aika kultaa muistot hyvin nopeasti, ja jo pari päivää synnytyksen jälkeen kipu on muuttunut mielikuvissa siedettäväksi. Palkintokin oli toki suuri - maailman ihanin, kaunein ja paras poika, 51 cm ja 3650 g.

<3

The Waiting Game (40+1)

Kun nyt näyttää siltä, ettei masuasukki pidä kiirettä syntymisen kanssa, niin täytyy keksiä tekemistä. Pakkasesta alkoi olla jo leivät lopussa, joten uskalsin aloittaa illalla uuden leipäsatsin tekemisen. Illalla taikina alulle ja aamulla vielä viimeistely, kohotus ja leivät uuniin. (Oikeasti tietysti toivottiin, että vauva päättäisi syntyä yöllä, kun ei oikeastaan just nyt olisi saanut tuon leivänteon takia...)

Nam!

And now we play the waiting game.... again.

Laskettu päivä (40+0)

Noniin. Tässä sitä nyt ollaan. Ja odotellaan. Kysymys kuuluukin: Kuinka kauan vielä?

Fyysisen jaksamisen kanssa ei ole ongelmia, mutta henkinen kantti alkaa olla jo koetuksella. Vaikka kuinka on yrittänyt asennoitua siihen, että yliajalle mennään (tilastotkin jo sitä toitottaa!), niin onhan sitä alitajuisesti kuitenkin suhtautunut tähän päivään vähän eri tavalla odottaen kuin muihin.

Minkäänlaisia merkkejä syntymähaluista ei ole ollut toistaiseksi havaittavissa, joten joka aamu nousen virkeänä uuteen päivään ajatellen: "ei siis vielä tänäkään yönä, mutta ehkäpä huomenna..."

Painonnostoa viikkojen mukaan (39+4)

Tänään, 40. raskausviikon kunniaksi, nostin salilla penkistä 40 kg. Vain kerran, mutta sekinhän lasketaan.

Olen ylpeä itsestäni :D

Riippuva tuoli (39+2)

Se on juuri niin ihana kuin kuvittelinkin.

Ei palele vieläkään (39+1)

Parvekkeelle löytyi pieni metallinen taittopöytä Stockmannilta, joten aamiaisen sai nauttia leppoisasti ulkona. Tänään piti olla ilmeisesti jo vähän viileämpi päivä... mutta jos on kuumin kesä 80 vuoteen, niin sekään ei välttämättä tarkoita, että olisi kylmä. Päivällä parveke on suorassa paisteessa, eikä aurinko anna armoa. Lattialla paahteessa lojunut mittari näytti ennätyslukemia.

Loppusuora (39+0)

Vielä viikko. Tai kolme. Tai ei päivääkään. Mistä tästä tietää...

Viime hetkellä on iskenyt hillitön vimma laittaa asioita kuntoon ja paikkoja järjestykseen. On ostettu imetysliivejä ja vielä vähän vaatetta vauvalle, pakattu sairaalakassia (Domino-keksit, check!), tilattu sitten kuitenkin valkoinen puinen hoitotaso pinnasängyn päälle ja ostettu jo aiemmin miellyttäneet apinakoukut kun sattuivat yhdessä pikkuliikkeessä pistämään silmään.

Myös parveketta on laitettu kesäkuntoon (tietenkin ihan liian myöhään, kun säät ilmeisesti alkavat taas viilentyä). Uusi puulaattalattia (Clas Ohlsonilta) on mainio, enää pitäisi saada maailman hitain huoltomies kiinnittämään uudelle riipputuolille kunnollinen koukku kattoon (luulisi ettei yhden reiän poraaminen VOI kestää kolmea viikkoa...) ja löytää kiva pöytä (sellainen kuin Philippe Starckin Toy-pöytä, mutta vain budjettiin sopivaan hintaan = halvalla).

Jostain ihmeellisestä syystä olen kahtena peräkkäisenä iltana nähnyt televisiossa synnytyksiä. Eri ohjelmat eri kanavilla, täysin satunnaisen kanavasurffailun seurauksena. Liimauduin tuijottamaan TV-ruutua samalla kun päässä pyöri "sun ei todellakaan pitäisi katsoa tätä nyt". En vain voinut vaihtaa kanavaa, vaikka mieli olisi tehnyt. Ilmeisesti H-hetken lähestyminen alkaa sitten kuitenkin jännittää sen verran, että itku pääsi molempina iltoina. Onko sen oltava noin kamalaa? Miten tuosta selviää? Nuokin selviää, miksen siis minäkin? Miten valtava helpotus täytyy olla tuo tunne, kun vauva on vihdoin ulkona ja makaa ällöttävänä, rakkaana limaklönttinä rinnalla? Voi kunpa kaikki menisi sitten hyvin! Voi kunpa se olisi jo äkkiä ohi!

Odotus (38+2)

Eilen oli viimeinen neuvolakäynti "omalla" terveydenhoitajalla, joka jää tämän viikon jälkeen lomalle. "Me jatketaan sitten elokuussa vauvan kanssa", hän sanoi, ja toivotti vielä lopuksi onnea synnytykseen. Vaikka ollaan jo näin loppusuoralla, niin silti asia ei ole muuttunut yhtään sen konkreettisemmaksi. Ei meille ole oikein vieläkään valjennut, että täältä mahasta joku tulee joskus (ja vielä varsin pian!) uloskin... jotenkin se ajatus vain tuntuu vieläkin hieman epätodelliselta! :)

Mitään merkkejä syntymisestä ei tosin edelleenkään ole ilmassa. Vauva on kuitenkin jo hyvin alhaalla ja pää kiinnittynyt, joten lähtökuopissa ollaan. Minäkin voin hyvin - pientä turvotusta ja helteiden aiheuttamaa tukalaa oloa lukuunottamatta ei valittamista. Fillaroida saa, mutta uida ei. Mikäs tässä siis on odotellessa, vielä sitä ainakin sen viikon-pari jaksaa. Käytiin vielä illalla Kaivopuistossa ikuistamassa oma maha äitienpäivänä julkistetun Pekka Jylhän Odotus-patsaan kanssa.

Tänään on taas rikottu kesän lämpöennätyksiä (Hämeenlinnassa +34,2 °C, eikä täälläkään ole varmasti ainakaan paljon alle kolmenkympin jääty). Olen yrittänyt vältellä läkähtymistä hyvin ilmastoiduissa kauppakeskuksissa toisen odottajan (laskettu aika elokuun lopulla) kanssa, mutta en tiedä oliko se loppujen lopuksi kovin hyvä idea (taloudellisesti; seurassa ja ajanvietteessä ei mitään valittamista!): Polarn O. Pyretiltä tarttui mukaan vain pieni hellehattu, mutta Lindexin lastenvaateosastolla riistäytyi taas homma hieman lapasesta... Puolustukseseni totean, että ostin sentään niitä vähän isompia kokoja (68 ja 74), että aivan varmasti ainakin jossain vaiheessa ehditään käyttämään.

Kauratyynyt (38+0)

"POKS!", sanoi viikot taas - uusi (ehkä jo toiseksi viimeinen?) raskausviikko käynnistyi edelleen jatkuvilla helteillä (n. +30 °C). Aamupäivä kului kuitenkin sisätiloissa ompelukonetta polkien. Kangaskaupan alekorista löytyneistä jämäpaloista (yht. 2 €) ja eläinkaupasta ostetuista kauranjyvistä (n. 1 €) syntyi kaksi kylmä-/lämpötyynyä. Varsinainen pussi on jaettu useampaan jyvillä täytettyyn lokeroon, ja päällisen voi tarvittaessa irrottaa ja pestä. Synnytyssuunnittelukeskustelussa kätilö kehui kaurapusseja hyväksi kivunlievityskonstiksi kotioloissa, sitten kun supistuksia alkaa tulla. Supistuskipuihin kai avuksi on lähinnä lämpö, mutta tällä hetkellä molemmat pussit ovat pakastimessa.... enemmän kaipaan viilennystä juuri nyt!

Huh hellettä! (37+4)

Okei, pakko myöntää: vaikka kuinka olenkin kesän lapsi, enkä halua valittaa lämmöstä, niin olo alkaa käydä tukalaksi. Jalat tuntuvat olevan tulessa, vain kylmä jalkakylpy saa enää varpaat tuntumaan lähes normaaleilta. Sormuksetkaan eivät enää näihin nakkisormiin mahdu, vaan kulkevat ketjussa kaulalla.

Vaikka viimeiset pari päivää ovatkin olleet pilvisempiä ja vettäkin on välillä vähän ripsinyt, on lämpötila pysynyt 25 asteen tienoilla. Sääennusteet lupaavat viikonlopulle yli 30 astetta ja auringonpaistetta, joten helpotusta ei ole luvassa vielä vähään aikaan. Mistä vetoa, että elokuussa saataa sitten räntää eikä aurinkoa näy edes vilaukselta?

Festarinorsu (37+0)

Kun toiset hilluu fiiliksissään keikalla, festarinorsu istuu taustalla jakkaralla. 

Voi mun jalkaparkoja! Onneksi on nuo jakkarat, ilman niitä ei olisi festarireissuista tullut yhtään mitään. Välillä oli pakko vähän lepuuttaa väsyneitä jalkoja ja selkää, vaikka muuten jaksoikin hyvin. Helle jatkuu, kuulemma vielä ensi viikonkin. Sormet ja jalat on välillä niin turvoksissa, ettei meinaa mennä kädet nyrkkiin tai kengät jalkaan, mutta en minä valita - nyt on hyvä, kesä!

Tänään muuten jos lähdettäisiin synnyttämään, niin oltaisiin jo tervetulleita Haikaranpesään. Vauva on "valmis" - enää mahassa tapahtuu vain hienosäätöä ja pulskistumista. Vaan mikäs kiire meillä tässä on... syntyä ehtii vähän myöhemminkin :)

Ihana koti (36+5)

Lomailu on ihanaa, samoin kyläily. Mutta kyllä kotiin on mahtava palata viikon jälkeen! Irtautuminen tavallisesta arjesta teki hyvää, nyt on aivot saatu viimeistään käännettyä töistä loma-asentoon ja alkaa hillitön odottaminen - nyt on jo se kuukausi, kun pikkuisen pitäisi syntyä! Toivottavasti ei tarvitse enää elokuussa odotella.

Vaikka lomaviikko kuluikin nopsaan ja lähinnä laiskottelun merkeissä, niin tulihan sitä kuitekin touhuttuakin, tavallaan. On vertailtu äidin kanssa neuvolakortteja ja kuunneltu mummon synnytyskokemuksista (onneksi 50-60 vuodessa on mm. kivunlievityksessä otettu askeleita eteenpäin...), on vierailtu lapsiperheissä ja mm. käyty katsomassa kolmeviikkoista pikkumiestä sekä saatu uusia vauvauutisia (ensi tammikuussa syntymässä ainakin kaksi uutta leikkikaveria, jee!).

Tänään pesaisin tutuilta ostettujen, mummolaan tarkoitettujen "rämävaunujen" kankaat ja kuivattelen rattaita parvekkeella. Matkustamista vihaavat kissat vain urvottavat toipuessaan eilisen automatkan traumoista. Mies meni kuntosalille, minä en jaksanut...

Illalla suuntaamme Tuskaan. Taatusti erilainen festarikokemus kuin mikään aikaisemmin. :)

Kesäloma (36+3)

Tasan 29 vuotta sitten äitiäni varmasti jännitti. Tai ehkei enää - minä olin syntynyt 3 tuntia sitten (6 päivää yliaikaisena) ja äidistä tuli ensimmäistä kertaa äiti. 51 cm ja 4030 g, iso tyttö.






Viimeisin viikko on tullut siis vietettyä lomaillen mökillä ja vanhempieni luona. Rauhallinen juhannus: hyvää ruokaa, kunnon puusauna ja talviturkkikin heitetty! Mies tosin on joutunut painamaan duunia etänä viimeiset kolme päivää, koska oikeaan lomaan ei ole mahdollisuutta kuin vasta vauvan syntymän jälkeen. Minä makaan aurinkotuolissa lierihattu päässä lukemassa uusinta John Irvingiä. En valita.

- Posted using BlogPress from my iPhone

Upeita kuvia! (35+3)

Tänään oli viimeinen lääkärineuvola, loppusuoralla ollaan. Tuntui jotenkin oudolta kun terveydenhoitaja muistutti että "ota sitten neuvolakortti mukaan juhannuksenviettoon, jos sattuukin tulemaan lähtö yllättäen". Eihän tässä nyt vielä ole kukaan mihinkään syntymässä! Mutta totta se on, että enää ei esteltäisi.

Lääkäri antoi painoarvioksi 2600 g, hyvin keskikäyrillä kuulemma. Tätä rataa jos jatkaa kasvamista, niin lasketun ajan tienoilla on oikein sopivat 3500-3600 g kasassa. Ultralla varmistettiin että vauva on oikein päin ja näin myös vilauksen pienistä kasvoista. Pää jo hyvin alhaalla, mutta ei vielä kiinnittynyt.

Tänään sain itselleni jo myös maanantaina otetut valokuvat - ne ovat upeita! Kiitos Glen :)

(Kuva: Glen J. Nelson Photography)

Synnytyssuunnittelua ja kuvaussessio (35+2)

Eilen käytiin Haikaranpesässä laatimassa henkiökohtaista synnytyssuunnitelmaa. Tunnin keskustelun aikana käytiin kätilön kanssa läpi omat pelot, odotukset ja toiveet niin synnytyksen kuin imetyksenkin suhteen ja laitettiin tärkeimmät asiat ylös paperille odottamaan H-hetkeä. Tapaaminen oli oikeastaan todella kiva. On mukavampi lähteä synnyttämään, kun heillä on jo tiedossa suurinpiirtein, millaista kohtelua toivomme.

Ensisynnyttäjänä on tietysti vaikea esittää kovin tarkkoja toiveita, kun ei ole lainkaan kokemusta. Jotain kuitenkin osasin listata, esim. ammeen käyttö kivunlievityksessä ja rentoutumisessa kiinnostaa. Muutenkin toiveena olisi mahdollisimman kevyt kivunlievitys, mutta tarvittaessa kaikki mahdolliset keinot käyttöön jos ei muuten tunnu jaksavan! Saas nähdä, mitä kaikkia mömmöjä sitä sitten loppujen lopuksi tulee tarvitsemaan :)

Loppuiltapäivä sujuikin sitten vähän jännittävämmin. Tuttu valokuvaaja Glen Nelson tarvitsi portfolioonsa raskauskuvia ja minä tietysti innostuin mahdollisuudesta saada ammattilaisen ottamat masukuvat muistoiksi. Samalla tuli otettua ensimmäiset yhteiskuvat mahasta ja tulevasta isukista. Ideoiden lähteenä toimivat Robert Austin Fitchin upeat kuvat, ja vaikka kameran eteen uskaltautuminen vaatikin rohkeutta, odotan nyt innolla lopullisten kuvien näkemistä!

Jaksaa, jaksaa (34+6)

Mammaloma käynnistyi reippaillen: fillarilla salille ja hyvä treeni. Vielä jaksaa, saas nähdä kuinka kauan... Keskikehonrakennuksessa olen ainakin onnistunut!

Hanskat tiskiin (34+5)

Aamupäivällä oli taas neuvola, ja kaikki sujuu edelleen upeasti. Maha kasvaa keskikäyrillä, vauvan sykkeet tasaiset 150+ ja mamman vointi hyvä. Ensimmäisestä neuvolapunnituksesta tähän päivään on kiloja kertynyt tasan 10 kg. Nyt kasvuvauhti on kuitenkin selvästi hidastunut, joten toivottavasti maha säilyy loppuun saakka suhteellisen kompaktin kokoisena.

Neuvolasta töihin lähtiessäni satuin metrossa samaan hissiin valkohapsisen herrasmiehen kanssa, joka huvittuneena osoitti ensin mahaani ja sen jälkeen kädessäni ollutta kylmälaukkua kysyen "Tuonneko se sitten laitetaan kun se viedään kotiin?" Huumorimiehiä... Vastasin että jos nyt tällä kertaa ihan vaan jäätelöä sinne laitettaisiin, jonka jälkeen herra vielä ystävällisesti tiedusteli laskettua aikaa ja toivotti oikein hyvää loppuodotusta. Jotenkin herttaista :)

Jossain vaiheessa tuntui että tämä päivä on vasta kaaaaaaaukana tulevaisuudessa. Ja nyt se on jo ohi. Viimeinen työpäivä, ja nyt olen virallisesti äitiyslomalla. Uskomatonta, ihanaa, haikeaa, jännittävää, nytkö jo, oli jo aikakin! Vauvamaha pääsi juhlapäivän kunniaksi yhteiskuvaan Suomen tehokkaimman supertietokoneen Louhen kanssa.

Tarjosin työkavereille jäätelökakkua ja kahvia, ja sain vielä lisää lahjuksiakin (kukkia ja lomalukemiseksi Richard Dawkinsin The Selfish Gene -teoksen). Tosi moni kävi moikkaamassa, toivottamassa tsemppiä loppuodotukseen ja hyvää lomaa. Minulle jäi älyttömän hyvä mieli ja sellainen olo että ehkä joku saattaa jopa kaivata sillä välin kun olen näissä "muissa hommissa".

Askarteluapaskartelua (34+4)

Kanteleen kutsu -teemalla näköjään vaan jatketaan... Kivempaahan se olisi, jos olisi omia ideoita, mutta kun ei ole niin pöllitään muilta! Edelleen nuo Sanna Annukan eläinhahmot ovat minusta vekkuleita, ja siksipä vietin eilisen illan askarrellen mustasta kontaktimuovista makkarin seinän koristeeksi rivin otuksia.

Siis: Photarissa ensin nappasin jostain netistä löytyneestä Kanteleen kutsu -kankaan kuvasta erilleen muutamat hahmot jotka Illustratorissa muutin vektorigrafiikaksi, suurensin A4-kokoon ja printtasin. Printeistä sitten leikkasin sapluunat joiden pohjalta leikkelin lopulliset seinätarrat.

Ai miksi ne on läntätty seinään noin hassun ylös ja ihan viksin vonksin? Noin ylös siksi, että seinässä oli sillä korkeudella rumia poranreikiä jotka sai samalla peitettyä ja vinksin vonksin siksi, koska olen niin laiska etten jaksanut alkaa tarkemmin mittailemaan viivasuoria rivejä.

Sain tänään myös postia Kelalta. Nyt tiedän mitä minulle tulevana vuonna maksetaan. Ei paljon, mutta sillä on pärjättävä. Saas nähdä millainen pihistelijä sitä vielä joutuu olemaankaan...

Valmennusta, osa II (34+2)

Tänään oli piinaa. Varmaan oma vika. Mulla on asennevamma, ärsyttää että pitäisi olla kiinnostunut muiden ihmmisten jälkikasvusta vain siksi, että omakin maha kasvaa. Vaan kun ei kiinnosta yhtään sen enempää kuin ennenkään! Ja tietenkin perhevalmennuksen toiselle kerralle oli pitänyt kärrätä päivän vanhan esikoispojan (luonnollisesti idioottimaisen onnelliset) vanhemmat laukomaan latteuksia: "vaikka olen nelinkertainen eno, niin kyllä jo päivän kokemuksella voin kertoa että mitään tämänkaltaista ei kyllä voi kuvitellakaan tuntevansa" tai "kuunnelkaa naiset omaa kehoanne, kyllä sitä vaan sitten tietää milloin on aika lähteä vaikka ei olekaan kokemusta ennestään". Voi puuh ja huup.

Muu osuus oli onneksi taas ihan jees. Suurimmaksi osaksi jo eri lähteistä tuttua huttua, mutta tulipahan selväksi mitä sairaalassa ollessa missäkin vaiheessa tapahtuu. Synnytyssalissakin ehdittiin tällä kertaa piipahtamaan. Ankea paikka. Tuli vaan mieleen että voi kun pääsis jo kohta tuonne, ja ennen kaikkea mahdollisimman nopeasti sieltä pois!

Viimeinen työviikko (34+1)

Viimeistä viedään! Työaikaa on enää neljä päivää jäljellä, mutta työtehtäviä riittäisi tietysti varmaan loputtomiin. Onneksi sijainen on oma-aloitteinen ja ottanut hyvin hommia hoitaakseen, muuten en varmaan osaisikaan luopua mistään. Töiden lisäksi viikkoon pitää mahduttaa vielä toinen synnytysvalmennuskerta ja neuvolakäyntikin.

Ensi viikolla voin vihdoin keskittyä pelkästään odotteluun ja nauttia olostani kaikessa rauhassa. Ja katsoa fudiksen MM-kisoja.

"Y DOEZ SHE JUST KEEP GROWIN LARGR? IZ SHE GOIN 2 SPLODE?!?"

Babyshower-yllätys (33+5)

Työkaverit ne osaa yllättää! Olen aivan sanaton.

Vasta olin toipunut siitä yllätyksestä että saatiin heiltä häälahja, ja nyt olivat järjestäneet naisten saunaillan yhteyteen minulle vauvakutsut. Mahtavia tyyppejä, ihan melkein nolottaa kun en koe kaikkea tätä huomiota ja lahjoja mitenkään ansainneeni.

Vaippakakkuun on kätketty ainakin tutteja, ankan muotoinen pesusieni, sinkkivoidetta, Sisu-karkkeja ja tuttipullo. Sisällä on vielä näkymättömissä joku ylläri, mutta ei tuota raaski ihan vielä purkaa, niin hieno se on! Paketista paljastui hellehattu, Benettonin body sekä haalari. Pussukan sisältä löytyi lisäksi vielä yksi tutti, liivinsuojia, vauvashampoota, hoitoöljyä ja talkkia. Kaikki hirmuisen käyttökelpoista ja suurin osa joka tapauksessa hankittavien listalla.

Ensi viikko on viimeinen työviikko, aika on kulunut yhtäkkiä uskomattoman nopeasti.

Valmennusta, osa I (33+2)

Kävimme tänään Kätilöopistolla Haikaranpesän ensimmäisessä perhevalmennuksessa. Kokemus oli ehkä hieman kielteisistä ennakkoluuloista johtuen positiivinen yllätys. Toivoimme faktoja tiskiin ilman turhaa tunteilua ja lätinöitä, ja niitä myös saatiin.

Kätilö kävi läpi koko synnytyksen käynnistymisestä istukan irtoamiseen, ja me (kymmenkunta paria) kuuntelimme kiltisti. Synnytyssalissa ei valitettavasti päästy käymään, koska Haikaranpesässä oli ruuhkaa ja kaikki salit olivat käytössä. Huisi ajatus, että meidän siinä kuunnellessamme yksi ja toinenkin mamma pungersi lasta maailmaan käytävän toisella puolella!

Vaikka varsinaista uutta tietoa ei valmennuksessa tullutkaan esiin, niin oli hyvä kerrata jo tututkin asiat ja saada konkreettiset ohjeet siitä, milloin synnyttämään pitää lähteä ja kuinka silloin toimia. Viikon päästä on toinen valmennuskerta, ja sen jälkeen vielä synnyksen suunnittelu yhdessä kätilön kanssa. Saatiin onneksi siirrettyä suunnittelukeskustelu tokavikalta työpäivältä ensimmäiselle mammalomapäivälle, niin ei tarvitse enää aikatauluistakaan huolehtia siinä vaiheessa.

Kuvittelin etukäteen että ahdistuisin synnytysvalmennuksesta, mutta päinvastoin nyt on sellainen olo että voi kun pääsisi jo pian tositoimiin ja saisi vihdoin nähdä tuon maha-asukin!

Lelutehdas (32+6)

Turvakaukalon uuden päällisen ompeluhommista jäi kangasta jäljelle, ja mietin pitkään, mitä siitä voisin askarrella. Olen nimittäin täysin tykästynyt kuosin pelkistettyihin eläinhahmoihin. Eilen illalla syntyi kaapista löytyneistä fleecen jämistä pehmoheppa ja nyt aamulla hepalle kaveri (hirvi?).

Takapuolelta ovat siis vain tasaisen mustat, kun kankaassa ei valitettavasti ollut peilikuvia noille elukoille. Toinen idea on vielä hieman keskeneräinen, mutta pienemmistä kuvioista sain väkerrettyä eläinnaamoja neljä kappaletta. En tiedä saisiko näistä askarreltua vaikka jonkin mobilen pinnasänkyyn vai olisivatko kivoja vaunuissa roikkuvina?

Käännynnäinen (32+4)

Jes! Suostuttelu ja anelu on mahdollisesti tuottanut tulosta, sillä neuvolantädin tämänpäiväisen arvion mukaan mukula olisi jossain vaiheessa onnistunut käännähtämään ylösalaisin! Aivan täysin varmaksi ei hänkään uskaltanut vannoa, mutta neuvolakorttiin kuitenkin merkittiin raivotarjonta ja toivotaan että merkintä sellaisena pysyy loppuun saakka! Seuraava neuvola on taas parin viikon päästä ja lääkärikäynti heti siitä seuraavalla viikolla. Siellä sitten varmistetaan ultralla vielä tuo tarjonta.

Perätilasta murehtiminen ei siis enää ole päällimmäisenä mielessä, mutta erehdyin valitettavasti selailemaan vuoroani odotellessa uusinta Kaksplus-lehteä: Kohtukuoleman jälkeen: Miten elämää voi jatkaa, kun odottavan äidin pahin pelko on käynyt toteen?  Voi itku. "Vauvani kuoli selittämättömästi kohtuun viikolla 35" ja "lapseni kuristui napanuoraan viikolla 37" eivät ole tässä vaiheessa sitä fiksuinta luettavaa. Laitoin lehden kiinni ja jätin penkille. Sitten keskityin mahassa jumpsuttaviin sydänääniin.

"Telttailukausi käynnistyy"

Melko valmista (32+2)

Pari päivää on nyt pyykätty, silitetty, järjestelty laatikoita ja laiteltu paikkoja kuntoon. Makuuhuone alkaa olla siinä kunnossa, että uusi perheenjäsen on tervetullut milloin tahansa (mutta siis ei pliis ihan just nyt vielä, eihän?). Olin ajatellut päällystäväni äitiyspakkauksen laatikon jollain hienolla kontaktimuovilla, mutta sänkyyn aseteltuna laatikko näyttikin oikeastaan aika kivalta, joten ehkäpä annan sen olla vain noin. Onneksi on kuitenkin tuo kansi, etteivät karvaiset kaverukset pääse tärvelemään valmista petiä...

Se perätila jännittää koko ajan entistä enemmän. Ainakaan toistaiseksi en ole havainnut mitään merkkejä siitä, että masuasukilla olisi aikomustakaan kääntyä. Olen tosin aika huono tulkitsemaan vauvan asentoja ("onko tää pää vai peppu?"), joten toivon kovasti olevani väärässä. Ylihuomenna on neuvola, ja siellä taas saa ammattilaisarvion. Tiedän etten voi itse tehdä asialle juuri mitään, eikä murehtiminen auta yhtään. Mutta siitä huolimatta apeus meinaa iskeä. Olen itsekin yllättynyt siitä, miten tärkeäksi ajatus "normaalista" synnytyksestä onkin yhtäkkiä muodostunut. Minä HALUAN synnyttää tämän lapsen. Käänny, kiltti, käänny jo!

Pinnis on täällä (31+6)

Kiitos avuliaiden ja autollisten ystävien pääsin tänään tekemään sen pakollisen Ikea-reissun. Pinnasänky on nyt vihdoin täällä, kasassa ja valmiina odottamaan viimeiset kaksi kuukautta. Petaaminen saa odottaa vielä hetken - ei viitsi laittaa kissojen karvoitettavaksi kovin pitkäksi aikaa.

Pinnis ei toki ollut ainoa mukaan tarttunut tarvike, tuli hankittua paljon kaikkea muutakin tarpeellista pikkusälää. Ja sitten yksi suunnaton moka: kammottava parisängyn päiväpeitto jonka näkeminen nyt saa lähes oksentamaan. Kaupassa näytti vielä kivan raikkaalta vihreältä, mutta olikin hailakan vaaleankeltainen. Toinen puoli joku oliivinvihreää etäisesti muistuttava. Ja TIETYSTI ennätin saksia jo kaikki laput irti ettei voi palauttaa takaisin... Aaaargh! Miksi, miksi, oi miksi en ostanut sitä kivan beigeä/luonnonvalkoista, joka olisi ollut takuuvarmasti kaunis?

Ottaa niin paljon pattiin etten pysty edes ajattelemaan mitään kivaa pesänrakentelua vähään aikaan! Puuh.

Kip, väs, ärs (31+1)

Lauantaiaamuna oli kurkku kipeä ja siitä asti olo on ollut jokseenkin karsea - väsyttää, päätä särkee... ylipäätään vain kurja olo. Lämpöä ei (ainakaan toistaiseksi) ole, ei yskää, nuhaa tai muitakaan flunssan oireita. Päätin siitä huolimatta jäädä tänään kotiin lepäämään, työt saavat odottaa.

Aarteita (30+6)

Mummola. Äitiyspakkaus jossa olen nukkunut ensimmäiset yöni. Vanhat lelut ja vaatteet. Jo kahta sukupolvea hyvin palvellut leikkimökki, joka kunnostetaan taas viimeistään ensi kesäksi. Aurinko.

<3<3<3<3

- Posted using BlogPress from my iPhone

Perhanan perätila! (30+1)

Kävin taas aamulla neuvolassa tsekkaamassa tilanteen. Kuten tavallista, kaikki kunnossa: voimme hyvin ja (ainakin minä) paksusti. Paitsi että pikkuheppu köllöttelee edelleen perätilassa. Eihän tässä vielä mikään hätä ole, tyypillä on aikaa ja tilaa kääntyä vielä vaikka moneen kertaan. Mutta helpottaisihan se tietysti oloa ja vähentäisi jännitystä, jos kääntyisi mahdollisimman pian "oikein päin".

Noin kuukautta ennen deadlinea on viimeinen lääkärikäynti ja jos ei siihen mennessä ole käännytty niin saan lähetteen äitipolille. Haikaranpesään ei ole menemistä jos mukula ei käänny, joten toivotaan parasta.

Olen tammikuusta lähtien pitänyt melko säntillisesti kirjaa painonnoususta, ja koska Excel-taulukot ja tilastokäppyrät ovat minusta aivan valtavan kiehtovia ( :D ), niin tässä väliaikatietoja: