Kesäloma (36+3)

Tasan 29 vuotta sitten äitiäni varmasti jännitti. Tai ehkei enää - minä olin syntynyt 3 tuntia sitten (6 päivää yliaikaisena) ja äidistä tuli ensimmäistä kertaa äiti. 51 cm ja 4030 g, iso tyttö.






Viimeisin viikko on tullut siis vietettyä lomaillen mökillä ja vanhempieni luona. Rauhallinen juhannus: hyvää ruokaa, kunnon puusauna ja talviturkkikin heitetty! Mies tosin on joutunut painamaan duunia etänä viimeiset kolme päivää, koska oikeaan lomaan ei ole mahdollisuutta kuin vasta vauvan syntymän jälkeen. Minä makaan aurinkotuolissa lierihattu päässä lukemassa uusinta John Irvingiä. En valita.

- Posted using BlogPress from my iPhone

Upeita kuvia! (35+3)

Tänään oli viimeinen lääkärineuvola, loppusuoralla ollaan. Tuntui jotenkin oudolta kun terveydenhoitaja muistutti että "ota sitten neuvolakortti mukaan juhannuksenviettoon, jos sattuukin tulemaan lähtö yllättäen". Eihän tässä nyt vielä ole kukaan mihinkään syntymässä! Mutta totta se on, että enää ei esteltäisi.

Lääkäri antoi painoarvioksi 2600 g, hyvin keskikäyrillä kuulemma. Tätä rataa jos jatkaa kasvamista, niin lasketun ajan tienoilla on oikein sopivat 3500-3600 g kasassa. Ultralla varmistettiin että vauva on oikein päin ja näin myös vilauksen pienistä kasvoista. Pää jo hyvin alhaalla, mutta ei vielä kiinnittynyt.

Tänään sain itselleni jo myös maanantaina otetut valokuvat - ne ovat upeita! Kiitos Glen :)

(Kuva: Glen J. Nelson Photography)

Synnytyssuunnittelua ja kuvaussessio (35+2)

Eilen käytiin Haikaranpesässä laatimassa henkiökohtaista synnytyssuunnitelmaa. Tunnin keskustelun aikana käytiin kätilön kanssa läpi omat pelot, odotukset ja toiveet niin synnytyksen kuin imetyksenkin suhteen ja laitettiin tärkeimmät asiat ylös paperille odottamaan H-hetkeä. Tapaaminen oli oikeastaan todella kiva. On mukavampi lähteä synnyttämään, kun heillä on jo tiedossa suurinpiirtein, millaista kohtelua toivomme.

Ensisynnyttäjänä on tietysti vaikea esittää kovin tarkkoja toiveita, kun ei ole lainkaan kokemusta. Jotain kuitenkin osasin listata, esim. ammeen käyttö kivunlievityksessä ja rentoutumisessa kiinnostaa. Muutenkin toiveena olisi mahdollisimman kevyt kivunlievitys, mutta tarvittaessa kaikki mahdolliset keinot käyttöön jos ei muuten tunnu jaksavan! Saas nähdä, mitä kaikkia mömmöjä sitä sitten loppujen lopuksi tulee tarvitsemaan :)

Loppuiltapäivä sujuikin sitten vähän jännittävämmin. Tuttu valokuvaaja Glen Nelson tarvitsi portfolioonsa raskauskuvia ja minä tietysti innostuin mahdollisuudesta saada ammattilaisen ottamat masukuvat muistoiksi. Samalla tuli otettua ensimmäiset yhteiskuvat mahasta ja tulevasta isukista. Ideoiden lähteenä toimivat Robert Austin Fitchin upeat kuvat, ja vaikka kameran eteen uskaltautuminen vaatikin rohkeutta, odotan nyt innolla lopullisten kuvien näkemistä!

Jaksaa, jaksaa (34+6)

Mammaloma käynnistyi reippaillen: fillarilla salille ja hyvä treeni. Vielä jaksaa, saas nähdä kuinka kauan... Keskikehonrakennuksessa olen ainakin onnistunut!

Hanskat tiskiin (34+5)

Aamupäivällä oli taas neuvola, ja kaikki sujuu edelleen upeasti. Maha kasvaa keskikäyrillä, vauvan sykkeet tasaiset 150+ ja mamman vointi hyvä. Ensimmäisestä neuvolapunnituksesta tähän päivään on kiloja kertynyt tasan 10 kg. Nyt kasvuvauhti on kuitenkin selvästi hidastunut, joten toivottavasti maha säilyy loppuun saakka suhteellisen kompaktin kokoisena.

Neuvolasta töihin lähtiessäni satuin metrossa samaan hissiin valkohapsisen herrasmiehen kanssa, joka huvittuneena osoitti ensin mahaani ja sen jälkeen kädessäni ollutta kylmälaukkua kysyen "Tuonneko se sitten laitetaan kun se viedään kotiin?" Huumorimiehiä... Vastasin että jos nyt tällä kertaa ihan vaan jäätelöä sinne laitettaisiin, jonka jälkeen herra vielä ystävällisesti tiedusteli laskettua aikaa ja toivotti oikein hyvää loppuodotusta. Jotenkin herttaista :)

Jossain vaiheessa tuntui että tämä päivä on vasta kaaaaaaaukana tulevaisuudessa. Ja nyt se on jo ohi. Viimeinen työpäivä, ja nyt olen virallisesti äitiyslomalla. Uskomatonta, ihanaa, haikeaa, jännittävää, nytkö jo, oli jo aikakin! Vauvamaha pääsi juhlapäivän kunniaksi yhteiskuvaan Suomen tehokkaimman supertietokoneen Louhen kanssa.

Tarjosin työkavereille jäätelökakkua ja kahvia, ja sain vielä lisää lahjuksiakin (kukkia ja lomalukemiseksi Richard Dawkinsin The Selfish Gene -teoksen). Tosi moni kävi moikkaamassa, toivottamassa tsemppiä loppuodotukseen ja hyvää lomaa. Minulle jäi älyttömän hyvä mieli ja sellainen olo että ehkä joku saattaa jopa kaivata sillä välin kun olen näissä "muissa hommissa".

Askarteluapaskartelua (34+4)

Kanteleen kutsu -teemalla näköjään vaan jatketaan... Kivempaahan se olisi, jos olisi omia ideoita, mutta kun ei ole niin pöllitään muilta! Edelleen nuo Sanna Annukan eläinhahmot ovat minusta vekkuleita, ja siksipä vietin eilisen illan askarrellen mustasta kontaktimuovista makkarin seinän koristeeksi rivin otuksia.

Siis: Photarissa ensin nappasin jostain netistä löytyneestä Kanteleen kutsu -kankaan kuvasta erilleen muutamat hahmot jotka Illustratorissa muutin vektorigrafiikaksi, suurensin A4-kokoon ja printtasin. Printeistä sitten leikkasin sapluunat joiden pohjalta leikkelin lopulliset seinätarrat.

Ai miksi ne on läntätty seinään noin hassun ylös ja ihan viksin vonksin? Noin ylös siksi, että seinässä oli sillä korkeudella rumia poranreikiä jotka sai samalla peitettyä ja vinksin vonksin siksi, koska olen niin laiska etten jaksanut alkaa tarkemmin mittailemaan viivasuoria rivejä.

Sain tänään myös postia Kelalta. Nyt tiedän mitä minulle tulevana vuonna maksetaan. Ei paljon, mutta sillä on pärjättävä. Saas nähdä millainen pihistelijä sitä vielä joutuu olemaankaan...

Valmennusta, osa II (34+2)

Tänään oli piinaa. Varmaan oma vika. Mulla on asennevamma, ärsyttää että pitäisi olla kiinnostunut muiden ihmmisten jälkikasvusta vain siksi, että omakin maha kasvaa. Vaan kun ei kiinnosta yhtään sen enempää kuin ennenkään! Ja tietenkin perhevalmennuksen toiselle kerralle oli pitänyt kärrätä päivän vanhan esikoispojan (luonnollisesti idioottimaisen onnelliset) vanhemmat laukomaan latteuksia: "vaikka olen nelinkertainen eno, niin kyllä jo päivän kokemuksella voin kertoa että mitään tämänkaltaista ei kyllä voi kuvitellakaan tuntevansa" tai "kuunnelkaa naiset omaa kehoanne, kyllä sitä vaan sitten tietää milloin on aika lähteä vaikka ei olekaan kokemusta ennestään". Voi puuh ja huup.

Muu osuus oli onneksi taas ihan jees. Suurimmaksi osaksi jo eri lähteistä tuttua huttua, mutta tulipahan selväksi mitä sairaalassa ollessa missäkin vaiheessa tapahtuu. Synnytyssalissakin ehdittiin tällä kertaa piipahtamaan. Ankea paikka. Tuli vaan mieleen että voi kun pääsis jo kohta tuonne, ja ennen kaikkea mahdollisimman nopeasti sieltä pois!

Viimeinen työviikko (34+1)

Viimeistä viedään! Työaikaa on enää neljä päivää jäljellä, mutta työtehtäviä riittäisi tietysti varmaan loputtomiin. Onneksi sijainen on oma-aloitteinen ja ottanut hyvin hommia hoitaakseen, muuten en varmaan osaisikaan luopua mistään. Töiden lisäksi viikkoon pitää mahduttaa vielä toinen synnytysvalmennuskerta ja neuvolakäyntikin.

Ensi viikolla voin vihdoin keskittyä pelkästään odotteluun ja nauttia olostani kaikessa rauhassa. Ja katsoa fudiksen MM-kisoja.

"Y DOEZ SHE JUST KEEP GROWIN LARGR? IZ SHE GOIN 2 SPLODE?!?"

Babyshower-yllätys (33+5)

Työkaverit ne osaa yllättää! Olen aivan sanaton.

Vasta olin toipunut siitä yllätyksestä että saatiin heiltä häälahja, ja nyt olivat järjestäneet naisten saunaillan yhteyteen minulle vauvakutsut. Mahtavia tyyppejä, ihan melkein nolottaa kun en koe kaikkea tätä huomiota ja lahjoja mitenkään ansainneeni.

Vaippakakkuun on kätketty ainakin tutteja, ankan muotoinen pesusieni, sinkkivoidetta, Sisu-karkkeja ja tuttipullo. Sisällä on vielä näkymättömissä joku ylläri, mutta ei tuota raaski ihan vielä purkaa, niin hieno se on! Paketista paljastui hellehattu, Benettonin body sekä haalari. Pussukan sisältä löytyi lisäksi vielä yksi tutti, liivinsuojia, vauvashampoota, hoitoöljyä ja talkkia. Kaikki hirmuisen käyttökelpoista ja suurin osa joka tapauksessa hankittavien listalla.

Ensi viikko on viimeinen työviikko, aika on kulunut yhtäkkiä uskomattoman nopeasti.

Valmennusta, osa I (33+2)

Kävimme tänään Kätilöopistolla Haikaranpesän ensimmäisessä perhevalmennuksessa. Kokemus oli ehkä hieman kielteisistä ennakkoluuloista johtuen positiivinen yllätys. Toivoimme faktoja tiskiin ilman turhaa tunteilua ja lätinöitä, ja niitä myös saatiin.

Kätilö kävi läpi koko synnytyksen käynnistymisestä istukan irtoamiseen, ja me (kymmenkunta paria) kuuntelimme kiltisti. Synnytyssalissa ei valitettavasti päästy käymään, koska Haikaranpesässä oli ruuhkaa ja kaikki salit olivat käytössä. Huisi ajatus, että meidän siinä kuunnellessamme yksi ja toinenkin mamma pungersi lasta maailmaan käytävän toisella puolella!

Vaikka varsinaista uutta tietoa ei valmennuksessa tullutkaan esiin, niin oli hyvä kerrata jo tututkin asiat ja saada konkreettiset ohjeet siitä, milloin synnyttämään pitää lähteä ja kuinka silloin toimia. Viikon päästä on toinen valmennuskerta, ja sen jälkeen vielä synnyksen suunnittelu yhdessä kätilön kanssa. Saatiin onneksi siirrettyä suunnittelukeskustelu tokavikalta työpäivältä ensimmäiselle mammalomapäivälle, niin ei tarvitse enää aikatauluistakaan huolehtia siinä vaiheessa.

Kuvittelin etukäteen että ahdistuisin synnytysvalmennuksesta, mutta päinvastoin nyt on sellainen olo että voi kun pääsisi jo pian tositoimiin ja saisi vihdoin nähdä tuon maha-asukin!

Lelutehdas (32+6)

Turvakaukalon uuden päällisen ompeluhommista jäi kangasta jäljelle, ja mietin pitkään, mitä siitä voisin askarrella. Olen nimittäin täysin tykästynyt kuosin pelkistettyihin eläinhahmoihin. Eilen illalla syntyi kaapista löytyneistä fleecen jämistä pehmoheppa ja nyt aamulla hepalle kaveri (hirvi?).

Takapuolelta ovat siis vain tasaisen mustat, kun kankaassa ei valitettavasti ollut peilikuvia noille elukoille. Toinen idea on vielä hieman keskeneräinen, mutta pienemmistä kuvioista sain väkerrettyä eläinnaamoja neljä kappaletta. En tiedä saisiko näistä askarreltua vaikka jonkin mobilen pinnasänkyyn vai olisivatko kivoja vaunuissa roikkuvina?

Käännynnäinen (32+4)

Jes! Suostuttelu ja anelu on mahdollisesti tuottanut tulosta, sillä neuvolantädin tämänpäiväisen arvion mukaan mukula olisi jossain vaiheessa onnistunut käännähtämään ylösalaisin! Aivan täysin varmaksi ei hänkään uskaltanut vannoa, mutta neuvolakorttiin kuitenkin merkittiin raivotarjonta ja toivotaan että merkintä sellaisena pysyy loppuun saakka! Seuraava neuvola on taas parin viikon päästä ja lääkärikäynti heti siitä seuraavalla viikolla. Siellä sitten varmistetaan ultralla vielä tuo tarjonta.

Perätilasta murehtiminen ei siis enää ole päällimmäisenä mielessä, mutta erehdyin valitettavasti selailemaan vuoroani odotellessa uusinta Kaksplus-lehteä: Kohtukuoleman jälkeen: Miten elämää voi jatkaa, kun odottavan äidin pahin pelko on käynyt toteen?  Voi itku. "Vauvani kuoli selittämättömästi kohtuun viikolla 35" ja "lapseni kuristui napanuoraan viikolla 37" eivät ole tässä vaiheessa sitä fiksuinta luettavaa. Laitoin lehden kiinni ja jätin penkille. Sitten keskityin mahassa jumpsuttaviin sydänääniin.

"Telttailukausi käynnistyy"

Melko valmista (32+2)

Pari päivää on nyt pyykätty, silitetty, järjestelty laatikoita ja laiteltu paikkoja kuntoon. Makuuhuone alkaa olla siinä kunnossa, että uusi perheenjäsen on tervetullut milloin tahansa (mutta siis ei pliis ihan just nyt vielä, eihän?). Olin ajatellut päällystäväni äitiyspakkauksen laatikon jollain hienolla kontaktimuovilla, mutta sänkyyn aseteltuna laatikko näyttikin oikeastaan aika kivalta, joten ehkäpä annan sen olla vain noin. Onneksi on kuitenkin tuo kansi, etteivät karvaiset kaverukset pääse tärvelemään valmista petiä...

Se perätila jännittää koko ajan entistä enemmän. Ainakaan toistaiseksi en ole havainnut mitään merkkejä siitä, että masuasukilla olisi aikomustakaan kääntyä. Olen tosin aika huono tulkitsemaan vauvan asentoja ("onko tää pää vai peppu?"), joten toivon kovasti olevani väärässä. Ylihuomenna on neuvola, ja siellä taas saa ammattilaisarvion. Tiedän etten voi itse tehdä asialle juuri mitään, eikä murehtiminen auta yhtään. Mutta siitä huolimatta apeus meinaa iskeä. Olen itsekin yllättynyt siitä, miten tärkeäksi ajatus "normaalista" synnytyksestä onkin yhtäkkiä muodostunut. Minä HALUAN synnyttää tämän lapsen. Käänny, kiltti, käänny jo!