Tänään oli piinaa. Varmaan oma vika. Mulla on asennevamma, ärsyttää että pitäisi olla kiinnostunut muiden ihmmisten jälkikasvusta vain siksi, että omakin maha kasvaa. Vaan kun ei kiinnosta yhtään sen enempää kuin ennenkään! Ja tietenkin perhevalmennuksen toiselle kerralle oli pitänyt kärrätä päivän vanhan esikoispojan (luonnollisesti idioottimaisen onnelliset) vanhemmat laukomaan latteuksia: "vaikka olen nelinkertainen eno, niin kyllä jo päivän kokemuksella voin kertoa että mitään tämänkaltaista ei kyllä voi kuvitellakaan tuntevansa" tai "kuunnelkaa naiset omaa kehoanne, kyllä sitä vaan sitten tietää milloin on aika lähteä vaikka ei olekaan kokemusta ennestään". Voi puuh ja huup.
Muu osuus oli onneksi taas ihan jees. Suurimmaksi osaksi jo eri lähteistä tuttua huttua, mutta tulipahan selväksi mitä sairaalassa ollessa missäkin vaiheessa tapahtuu. Synnytyssalissakin ehdittiin tällä kertaa piipahtamaan. Ankea paikka. Tuli vaan mieleen että voi kun pääsis jo kohta tuonne, ja ennen kaikkea mahdollisimman nopeasti sieltä pois!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti