tiistai 8. kesäkuuta 2010

Valmennusta, osa I (33+2)

Kävimme tänään Kätilöopistolla Haikaranpesän ensimmäisessä perhevalmennuksessa. Kokemus oli ehkä hieman kielteisistä ennakkoluuloista johtuen positiivinen yllätys. Toivoimme faktoja tiskiin ilman turhaa tunteilua ja lätinöitä, ja niitä myös saatiin.

Kätilö kävi läpi koko synnytyksen käynnistymisestä istukan irtoamiseen, ja me (kymmenkunta paria) kuuntelimme kiltisti. Synnytyssalissa ei valitettavasti päästy käymään, koska Haikaranpesässä oli ruuhkaa ja kaikki salit olivat käytössä. Huisi ajatus, että meidän siinä kuunnellessamme yksi ja toinenkin mamma pungersi lasta maailmaan käytävän toisella puolella!

Vaikka varsinaista uutta tietoa ei valmennuksessa tullutkaan esiin, niin oli hyvä kerrata jo tututkin asiat ja saada konkreettiset ohjeet siitä, milloin synnyttämään pitää lähteä ja kuinka silloin toimia. Viikon päästä on toinen valmennuskerta, ja sen jälkeen vielä synnyksen suunnittelu yhdessä kätilön kanssa. Saatiin onneksi siirrettyä suunnittelukeskustelu tokavikalta työpäivältä ensimmäiselle mammalomapäivälle, niin ei tarvitse enää aikatauluistakaan huolehtia siinä vaiheessa.

Kuvittelin etukäteen että ahdistuisin synnytysvalmennuksesta, mutta päinvastoin nyt on sellainen olo että voi kun pääsisi jo pian tositoimiin ja saisi vihdoin nähdä tuon maha-asukin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti