perjantai 15. tammikuuta 2010

Uusi neuvola-aika (12+5)

Hihhei! Seuraavaan ultraan tuntuu olevan karmean pitkä aika, joten tänään oli pakko soittaa neuvolaan ja varata aika helmikuun puolivälin paikkeille. Kai siellä saadaan sitten kuunnella edes sydänääniä, että taas hetkisen voisi uskoa kaiken olevan massun sisällä kunnossa.

Muutakin asiaa neuvolantädille toki olisi. Lähinnä haluaisin keskustella ulkomaille matkustamisesta raskauden aikana, mitkä ovat riskit ja rajoitukset. Nimittäin nyt kaipaisi aurinkoon. Ja rannalle. Ihan perinteinen löhöloma maistuisi ah niin ihanalle! Esimerkiksi Egyptiin snorklaamaan...


(Kuva: Finnmatkat)

Pari päivää olen malttanut olla lörpöttelemättä raskaudesta uusille ihmisille. Alkuviikosta tuli kuitenkin kerrottua pomolle, joka omien sanojensa mukaan arvosti kovasti sitä että kerroin asiasta jo näin reilusti ennen mammalomaa.

Olen alkanut punnita meidät (siis minut ja maha-asukin) joka aamu. Itseasiassa paino on ensimmäisestä neuvolakerrasta tippunut parisen kiloa, mutta tästä eteenpäin pitäisi alkaa pikku hiljaa tulla kiloja lisää - 200-800 g per viikko.

2 kommenttia:

  1. Näitä tekstejä on mahdottoman kiva lukea, aina odotan, että joko olisi jotain uutta luettavaa. Ulkomaanmatkoilla on tullut nähtyä aina 6. kuukaudelle saakka raskaana olevia naisia, joten se ei varmasti mikään este ole, mutta... Egyptiin? Kannattaa ehkä valita kuitenkin matkakohde, jossa ruokamyrkytys on enemmän pieni mahdollisuus kuin suuri todennäköisyys...

    AK

    VastaaPoista
  2. Hei jee, kiva että joku lukee, vaikka omaksi huvikseni tekstejä rustaankin! :)

    Niin, sepä tossa reissaamisessa just nyt rassaakin, että "turvallisina" matkakohteina raskauden aikana pidetään käsittääkseni lähinnä Välimeren pohjoispuolta ja Pohjois-Amerikkaa, mutta eipä paljoa Euroopan puolella ole lämmintä vielä tossa maaliskuussa. Jenkkeihin (esim. Miami) ei taas tekis mieli nyt matkata, kun edellinen reissu oli sinne Nykiin.

    Mutta pitää tässä tuumia, ehkä joku kompromissi vielä löytyy...

    VastaaPoista