lauantai 19. joulukuuta 2009

Ensimmäinen neuvola ja Helsingin pappa tietää jo (8+5)

Ensimmäinen neuvolakäynti oli toissapäivänä. Olisin tietenkin toivonut, että vauvasta olisi jo saatu jonkinlaisia elonmerkkejä, mutta olin jo etukäteen osannut varautua siihen että pyöritellään lähinnä papereita. Mies käväisi mukana alussa antamassa tarvittavat henkilötiedot ja häipyi sitten töihin. Valitsimme yhdessä synnytyssairaalaksi Kätilöopiston, pääasiassa sen lähemmän sijainnin takia.

Nyt sitten vain odotellaan, että päästään alkuvuodesta ultraan ja kehityshäiriön seulontatutkimuksiin. Ehkä sitä sitten saisi vihdoin vahvistuksen sille, että tuolla todella jotain kasvaa! Painokaan ei ollut noussut vielä mihinkään, neuvolakorttiin merkattiin 68,05 kg (pretty well, huh? ottaen huomioon että vielä viime toukokuussa oli melkein 10 kg enemmän). Saapa nähdä, millon joudun ottamaan taas vanhat fatass-farkut käyttöön ;)

Miehen isä tuli neuvolapäivän iltana kylään saunomaan, ja nyt on sitten ensimmäiselle tulevalle isovanhemmallekin kerrottu uutiset. En malttaisi millään odottaa huomista, jolloin saan kertoa omille vanhemmilleni. Reaktio hieman jännittää, mutta toivottavasti ovat tästä joululahjasta yhtä onnellisia kuin me...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti